Tunnet muka henkäykseni,
mutten minä edes hengitä.
Imet itseesi huokaukseni,
Mutten päästä yhtäkään.
Näet muka miten lunta kolaan,
Mutta silti vain itseni edessäsi nolaan.
Huomaat kuinka silmäni liikkuu,
ja sen kuinka kieli huuliposkessa liikkuu.
Pian kuitenkin huomaat sen,
Tehneesi virheen täydellisen.
En olekkaan elossa,
Olet elänyt aina siinä pelossa,
Nyt joudut sen myöntämään,
paperinukkejen luokse minut työntämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti